Aavan Unkka

KTK III

KutsumanimiUnkka VH-numeroVH12-018-0783
Rotu & säkäSuomenhevonen & 149cm KoulutustasoHelppo A
Syntymäaika02.04.2012(3-vuotias 24.08.2012)   
SukupuoliOri KasvattajaVRL-00397 / Aavan Suomenhevoset
VäriRautiaankimo Omistaja
JälkeläisetSaavutukset
Unkka ei ole saatavilla jalostukseen Saavutus myönnetty 05.12.2012
16 + 17 + 15 + 16 = 64p KTK III
- Melko hyvät tyypit, pitkä vankka runko, matalajalkainen, ventoselkä, käyrät kintereet.
img img
Š tallin omaisuutta // Sivuilla olevat tiedot eivät liity kuvissa olevaan hevoseen, sillä kyseessä on virtuaalihevonen.

Luonnekuvaus

Aavan Unkka eli tuttujen kesken lyhennettynä Unkka on suunnitelmien ja toiveiden onnistunut tulos. Olin pitkään haaveillut saada Aavaan kimon hevosen, mutta se tuntui lähes mahdottomalta sillä en löytänyt sopivaa yhdistelmää josta olisin ollut valmis ottamaan riskin, kimo väri kun ei ihan itsestään selvyys ole. Vihdoin keksin Fiktiosta orin jolla astutettiin oma tammamme ja tosissaan jo syntyessään varsasta näki että sain mitä halusin.

Unkka on kiltti ori, mutta tallikäyttäytymisessä olisi paljon parannettavaa hyvinkin usein. Unkka hermostuu muiden mennessä ulos ja tarhojen vuorovaihdokset täyttävät tallin kovalla paukkeella kun Unkka alkaa paukuttamaan karsinan ovea. Yksittäisen hevosen mennessä ohi ei ori onneksi hermostu, mutta tosiaan tarhavuorojen vaihtojen aikaan Unkka pistää metakan pystyyn. Samoin myös kun on ruokinnan aika, Unkka kolaa ja mekkaloi niin kauan kun saa rehunsa eteensä. Ihmistä kohtaan Unkka on kuitenkin kovin kiltti ja kun sen kanssa joku touhuaa, harjailee tms. se pysyy kuin nakutettu paikallaan, nostaa kavion hipaisusta ja pitää sitä ylhäällä kiltisti - myös kengittäessä. Ainut missä Unkka ei ole ihmiselle niin kiva on taluttaa sillä hyvin usein pojasta kuoriutuu perus suomenhevosen jyräominaisuus ja silloin ei esimerkiksi niitä ihmisten varpaita aina muisteta huomioida.

Unkka on kiireinen ja malttamaton ratsu ja vaatiikin ratsastajaltaan paljon pysyäkseen niinsanotusti kurissa. Unkasta olisi paljon mielekkäämpää painaa ja kaahottaa ympäri peltoja ja syksyt ovatkin tämän oripojan suosikki aikaa sillä ihan orin mielen virkistykseksi pelloilla käydään kaahaamassa useammin kuin treenataan totisesti. Unkka vaatii ratsastajakseen rauhallisen ratsastajan joka ei käytä kovia apuja - kun yhteistyö pelaa ratsastajan kanssa jaksaa Unkkakin rentoutua ja keskittyä työntekoon ainakin suurimman osan ajasta. Mutta ikinä varmaan elohopean paloa orista ei pois saa, se voi kesken kootun ravin ampaista kohti taivasta, pukittaa rajusti ja taas jatkaa työntekoa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tämän vuoksi ratsastajalla tulee olla myös hyvä tasapaino ja se pitää Unkan kanssa aina muistaa, että selässä ei voi vain matkustaa sillä sen verran jekkuli kaveri Unkka on että käyttää tilaisuutta kyllä hyväkseen.

Unkka on virkku kaveri uusissa paikoissa, hirnuu muille ja tepastelee kuin korskea puoliveriori. Unkka kuitenkin jaksaa olla ja edustaa tarvittaessa, joten ihan ranttaliksi ori ei ikinä heitä, napakka käsittely hillitsee poikaa kummasti. Unkan keskittyminen on outoa kyllä kisatilanteessa parhain, sen kanssa kyllä huomaa aina jos käydään useampana päivänä peräkkäin samassa paikassa - tuttu paikka ja pelleilyn voi jälleen aloittaa.

img

Sukutaulu

i. Fiktion Kuunari
km, 147cm
KTK III
ii. Pikku-Vinssi
VIR MVA Ch - KTK II
iii. Prinssinakki
evm
iie. Viirutar
evm
ie. Maktaleena
Ch - KTK II
iei. Eelias
evm
iee. Minta
evm
e. Uniseili
rn, 155cm
VIR MVA Ch - KTK II
ei. Ikuisuuskehtääjä
VIR MVA Ch - KTK II
eii. Pohjanoteeraus
evm
eie. Iltasanoma
evm
ee. Unen Tarina
KTK III
eei. Kertoja
evm
eee. Iltasatu
evm

Sukuselvitys tulossa!

img

Kilpailu- ja näyttelytulokset

Kalenteriin merkitään vain sijoitukset
NJ 25.08.2012 Eton BIS5, LKV1, MVA-SERT, JS tuomari Shonna S.

KRJ 05.09.2012 Koston Suomenhevoset Helppo A 2/60
KRJ 12.10.2012 Fiktio Helppo A 2/60
KRJ 20.10.2012 Cabin 21 Helppo A 5/40
KRJ 20.10.2012 Koston Suomenhevoset Helppo A 1/60
KRJ 21.10.2012 Rajaton Helppo A 1/60
KRJ 20.11.2012 Kouluratsastajat Helppo A 5/60
KRJ 21.11.2012 Kouluratsastajat Helppo A 6/60
KRJ 10.12.2012 Mörkövaara Helppo A 2/30
KRJ 13.12.2012 Väinölä Helppo A 5/40
KRJ 14.12.2012 Väinölä Helppo A 1/40
KRJ 16.12.2012 Väinölä Helppo A 4/40
KRJ 30.12.2012 Konkkaronkka Helppo A 5/40
KRJ 05.01.2013 Fiktio Helppo A 3/40
KRJ 07.01.2013 Fiktio Helppo A 6/40
KRJ 17.01.2013 Kouluratsastajat Helppo A 2/38
KRJ 18.01.2013 Suprant Helppo A 3/40
KRJ 19.01.2013 Bogart&Britanov Helppo A 5/40
KRJ 24.01.2013 Bairdon Helppo A 4/40
KRJ 26.01.2013 Tahti Helppo B 3/30
KRJ 27.01.2013 Tahti Helppo B 2/30
KRJ 27.01.2013 Bairdon Helppo A 3/40
KRJ 27.01.2013 Fiktio Helppo A 4/40
KRJ 30.01.2013 Fiktio Helppo A 5/40
KRJ 03.02.2013 Harley Stud Helppo A 5/50
KRJ 03.02.2013 Bogart&Britanov Helppo A 4/40
KRJ 03.02.2013 Bairdon Helppo A 1/40
KRJ 03.02.2013 Konkkaronkka Helppo A 2/40
KRJ 04.02.2013 Konkkaronkka Helppo A 1/40
KRJ 05.02.2013 Konkkaronkka Helppo A 4/40
KRJ 07.02.2013 Harley Stud Helppo A 7/50
KRJ 08.02.2013 Fiktio Helppo A 2/40
KRJ 09.02.2013 Sakasti Helppo B 4/30
KRJ 09.02.2013 Harley Stud Helppo A 1/50
KRJ 11.02.2013 Sakasti Helppo B 1/30
KRJ 14.02.2013 Sakasti Helppo B 3/30
KRJ 14.02.2013 Jindabyne Helppo A 1/40
KRJ 15.02.2013 Jindabyne Helppo A 4/40
KRJ 15.02.2013 Bairdon Helppo B 3/40
KRJ 16.02.2013 Konkkaronkka Helppo A 1/40
KRJ 17.02.2013 Mörkövaara Helppo B 4/40
KRJ 18.02.2013 Konkkaronkka Helppo A 1/40
KRJ 18.02.2013 Jindabyne Helppo B 2/40
KRJ 18.02.2013 Fiktio Helppo A 3/40
KRJ 18.02.2013 Bairdon Helppo B 4/40
KRJ 19.02.2013 Mörkövaara Helppo A 3/40
KRJ 20.02.2013 Mörkövaara Helppo A 4/40
KRJ 20.02.2013 Ravitalli Ikirouta Helppo A 1/30
KRJ 21.02.2013 Aavan Suomenhevoset Helppo A 6/40
KRJ 23.02.2013 Harley Stud Helppo A 7/50
KRJ 23.02.2013 Koston Suomenhevoset Helppo B 2/60
KRJ 24.02.2013 Harley Stud Helppo A 2/50
KRJ 25.02.2013 Rumour Ponies Helppo B 5/40
KRJ 25.02.2013 Koston Suomenhevoset Helppo B 6/60
KRJ 27.02.2013 Rumour Ponies Helppo B 1/40
KRJ 02.03.2013 Rumour Ponies Helppo B 6/40
KRJ 03.03.2013 Bairdon Helppo A 6/40
KRJ 04.03.2013 Jindabyne Helppo B 2/40
KRJ 05.03.2013 Bairdon Helppo A 3/40
KRJ 09.03.2013 Bairdon Helppo A 3/40
KRJ 11.03.2013 Bairdon Helppo A 2/40
KRJ 12.03.2013 Koston Suomenhevoset Helppo A 2/50
VVJ 30.12.2012 Fiktio Noviisi yhdistetty 2/28
VVJ 16.01.2013 Jindabyne Noviisi yhdistetty (parilk) 2/12
VVJ 22.01.2013 Konkaronkka Noviisi yhdistetty 5/30
VVJ 24.01.2013 Konkaronkka Noviisi yhdistetty 3/30
VVJ 29.01.2013 Caral Noviisi yhdistetty 4/24
VVJ 27.01.2013 Caral Noviisi yhdistetty 1/24
VVJ 04.02.2013 Duren Noviisi yhdistetty 1/12
VVJ 06.02.2013 Fiktio Noviisi yhdistetty 2/18
VVJ 07.02.2013 Fiktio Noviisi yhdistetty 2/18
VVJ 08.02.2013 Duren Noviisi yhdistetty 2/12
VVJ 08.02.2013 Shamrock Hill Noviisi yhdistetty (parilk) 3/20
VVJ 11.02.2013 Shamrock Hill Noviisi yhdistetty (parilk) 1/20
VVJ 13.02.2013 Fiktio Noviisi yhdistetty 1/18
VVJ 14.02.2013 Jindabyne Noviisi yhdistetty (parilk) 4/18
VVJ 24.02.2013 Konkkaronkka Noviisi yhdistetty 1/40
VVJ 26.02.2013 Shamrock Hill Noviisi yhdistetty 3/28
VVJ 27.02.2013 Konkkaronkka Noviisi yhdistetty 3/40
VVJ 28.02.2013 Konkkaronkka Noviisi yhdistetty 1/40
VVJ CUP! 28.02.2013 Duren Noviisi yhdistetty 2/78
VVJ 01.03.2013 Bogart&Britanov Noviisi yhdistetty 6/40
VVJ 05.03.2013 Bogart&Britanov Noviisi yhdistetty 4/40
VVJ 05.03.2013 Bogart&Britanov Noviisi yhdistetty 3/30
VVJ 06.03.2013 Bogart&Britanov Noviisi yhdistetty 2/30
VVJ 10.03.2013 Fiktio Noviisi yhdistetty 3/40
VVJ 11.03.2013 Fiktio Noviisi yhdistetty 1/40
VVJ 12.03.2013 Kisatalli Vienre Noviisi koulukoe 3/30
VVJ 13.03.2013 KK Bailador Noviisi yhdistetty 4/29
VVJ 16.03.2013 Breandan Noviisi yhdistetty 1/30
VVJ 21.03.2013 Fiktio Noviisi yhdistetty 6/40
VVJ 26.03.2013 Konkkaronkka Noviisi yhdistetty 5/40
VVJ 28.03.2013 Konkkaronkka Noviisi yhdistetty 4/40
VVJ 30.03.2013 Heartland Noviisi yhdistetty 3/30
VVJ 30.03.2013 Clueless Noviisi yhdistetty (parilk) 2/18
VVJ 04.04.2013 Fiktio Noviisi yhdistetty 2/30
VVJ 05.04.2013 Riihen ponitalli Noviisi yhdistetty 2/30
VVJ 07.04.2013 Fiktio Noviisi yhdistetty 1/30
VVJ 07.04.2013 Breandan Noviisi yhdistetty 2/30
VVJ 16.04.2013 Fiktio Noviisi yhdistetty 2/30
VVJ 17.04.2013 Fiktio Noviisi yhdistetty 4/30
VVJ 21.04.2013 Fiktio Noviisi yhdistetty 1/30
VVJ 22.04.2013 Fiktio Noviisi yhdistetty 3/30
VVJ 24.04.2013 Fiktio Noviisi yhdistetty 4/30

Valmennukset

Pyrimme käymään Unkan kanssa mahdollisimman usein valmennuksissa

Tämä on virtuaalitalli  |  Ulkoasu © Milja 2011  |  Taustakuva © The Inspiration Gallery  |  Kehykset © Lady-Himiko