
|
| Palmis ei ole käytettävissä jalostukseen |
Saavutus myönnetty 00.00.0000 kommentti |

Jouluaaton jälkeisenä päivänä ystäväni Ram pyysi minut käymään Viehättävässä, tarjoaisi kuulemma joulutorttuja ja glögiä. Minut johdatettiin kuitenkin talliin ja erään varsomiskarsinan luokse, siellä oljilla köllötteli vielä hieman kostea varsa ja Ram kertoi tämän olevan minun joululahja. Sain kuulla sukutaulun ja olin myyty, parempaa joululahjaa kuin tämä Palmikko ei voisi pyytää!
Palmis on meidän tallin "joujou"-hevonen, sen elo on aina rennon lunkia ja jos se olisi ihminen se olisi takuulla räppiä kuunteleva hiphoppari. Palmis on todella kiltti, se rakastaa huomiota ja nauttii suunnattomasti hoidettavana olosta, usein tamman silmät painuvat kiinni hoitotuokion yhteydessä. Palmis on myös kova rapsuttamaan takaisin jos löytää jonkun oikein kovasti kutisevan paikan. Tammaa ei tarvitse sitoa kiinni karsinassa kuntoon laittaessa, tammalla ei nimittäin ole tapana poukkoilla ympäriinsä vaan se on nätisti aloillaan. Taluttaessa Palmis on aika voimakas ja saattaa yhtäkkiä kiskaista menemään haluamansa suuntaan joten sitä kannattaa hieman varoa vaikka tamma vaikuttaisikin hyvin rauhalliselta muutoin.
Palmis on rauhallinen ratsu jonka kanssa voi huoletta tehdä mitä vain ja missä vain. Tamma kuitenkin on hieman huono keskittymään ja saattaa vain huuhailla menemään kuuntelematta kovin tarkkaavaisena ratsastajan apuja, tähän siis on hyvä puuttua jo verryttelyn aikana sillä jos tamman saa hereille heti alussa se toimii koko ratsastustuokion oikein kivasti. Palmis on myös hieman etupainoinen joten ratsastajan tulee muistaa ratsastaa tammaa tarpeeksi ylämäkeen ettei meno päädy nenälleen. Tamma on jostain syystä hieman turta välillä pohkeelle, yleensä tätä tapahtuu vaativampia asioita harjoitellessa joten myös tämä tulee ratsastajan huomioida. Kokonaisuudessaan tamma on mukava ja varma menopeli joka ei turhia hätkyile.
Noh, mitä sitä uusissa paikoissakaan hätiköimään. Palmis on kisapaikoilla täysin oma itsensä ja ei aiheuta minkäänlaisia kommervenkkejä. Hieman neiti on muista hevosista riippuvainen ja pahimmat tilanteet syntyvät jos Palmis joutuu yksikseen vieraaseen maneesiin suorittamaan, se toimii kutakuinkin hyvin mutta huutoshow on kova ja täten keskittyminen ei tamman puolesta ole kympin luokkaa. Ulkokisat ovatkin Palmikselle ne parhaimmat kisat aina.

|
Sukuselvitys tulossa!

Kalenteriin merkitään vain sijoitukset
NJ 10.04.2011 Viehättävä LKV1, irtoSERT, JS tuomari Peppi S.
NJ 30.06.2011 Toivoton LKV2, irtoSERT, JS tuomari Alina J.
KRJ 22.08.2011 Rågkross Helppo A 7/60
KRJ 23.08.2011 Annin Kisatalli Helppo A 3/30
KRJ 23.08.2011 Fiktio Helppo A 6/50
KRJ 25.08.2011 Annin Kisatalli Helppo A 2/30
KRJ 31.08.2011 Rohmula Vaativa B 3/60
KRJ 28.08.2011 Fiktio Helppo B 6/50
KRJ 23.08.2011 Stal Lycan Helppo A 6/100
KRJ 13.09.2011 Bairdon Helppo A 4/30
KRJ 16.09.2011 Viehättävä Helppo A 3/50
KRJ 17.09.2011 Viehättävä Helppo A 3/50
KRJ 20.09.2011 Fiktio Helppo A 2/50
KRJ 24.09.2011 Mabel 'n the tommyknockers Helppo A 2/50
KRJ 26.09.2011 Kuurakka Helppo A 2/60
KRJ 28.09.2011 Mabel 'n the tommyknockers Helppo A 5/50
KRJ 01.10.2011 Nepolan ponitalli Helppo B 3/50
KRJ 01.10.2011 Nepolan ponitalli Helppo B 6/50
KRJ 01.10.2011 Hiprakka Helppo A 7/60
KRJ 02.10.2011 Satulinna Helppo A 3/50
KRJ 02.10.2011 Riot Ponies Helppo A 5/30
KRJ 02.10.2011 Nepolan ponitalli Helppo B 4/50
KRJ 13.10.2011 Hiprakka Helppo A 5/60
KRJ 18.10.2011 Shyalia Farm Helppo A 5/30
KRJ 05.11.2011 Yamera Helppo A 4/50
KRJ 09.11.2011 Aavan Suomenhevoset Helppo A 6/50
KRJ 09.11.2011 Crash Ponies Helppo A 5/50
KRJ 12.11.2011 Fiktio Helppo A 4/50
KRJ 16.11.2011 Ride Glub Gringsted Helppo A 3/40
05.04.2011 kotitreeni
Tänään harjoittelimme Palmiksen kanssa maastakäsintreenejä. Seuraaminen oli erittäin hyvää, tamma oli kuulolla ja ensimmäistä kertaa peruutusharjoituksetkin menivät oikein mallikkaasti. Palmis antoi hyvin ihmiselle oman tilan ja ei haahuillut kovin paljoa muun maailman tapahtumia. Palmis sai tänään myös ensimmäisen kerran satulan muutamaksi kierrokseksi selkäänsä, tamma hieman pälyili ja kyttäili selkäänsä, hetken käynti oli hyvin jännittynyttä mutta pian tamma rentoutui ja hoksasi ettei ole mitään hätää, loistava päivä!
26.09.2011 Valmentaja Ida M.
"Palmis näytti valmennuksen alussa hieman vetelältä, ja sait tehdä kunnolla töitä
saadaksesi sen takajalkojat polkemaan alle ja kantamaan itsensä. Aiheena oli lisätyt
askellajit, ja kokeilimme hieman vastalaukkaakin. Käynnissä lisäämiset sujuivat
melko hyvin, vaikka ensimmäisillä kerroilla tamma meinasi rikkoa raville. Ravissa
sen sijaan Palmis näytti reagoivan hitaasti ja se lähinnä kiihdytti raviaan
polkematta alleen. Muutamien toistojen jälkeen myös ravilisäykset onnistuivat.
Laukassa pyysin ensin ratsastamaan kunnolla eteen, ja sen jälkeen lyhentää reilusti.
Näin Palmis saatiin kunnolla hereillä ja paremmin avuille vastalaukkaa varten.
Suoralla uralla laukka säilyi hyvin, mutta kaarevalla uralla tamma pukkasi
siirtymään raviin. Siksi olikin tärkeää että istuit paino hyvin ulkona ja ulkopohje
ylläpiti laukkaa joka askeleella. Lopussa esitittekin hienoa vastalaukkaa, johon oli
hyvä lopettaa ja saitte tehdä loppuverryttelyt."