Tämä on virtuaalitalli.  This is a SIM-game stable.

Verfahren - Action - Toiminta
------------------------------------------------------------------

 

M avour pyrkii järjestämään aktiivisesti ja hyvin monipuolista toimintaa. Pääpaino toiminnassa on rotumme eli holsteinin kasvattaminen, mutta pyrimme järjestämään myös lähinnä koulu- ja estekilpailuja, jonkin verran näyttelyjä ja tavoitteenamme on myös järjestää valmennuksia. Koska niin sanottu oma rotumme on holstein järjestämämme toiminta myös pyörii paljon kyseisen rodun tiimoilla.

Toiminnallamme pyrimme ylläpitämään holsteinien hyvää tasoa ja suosiota virtuaalimaailmassa ja tuoda tallimme tunnetuksi. Tahdomme saada aikaiseksi sellaisen tilanteen jossa ihmiset tuntevat nimemme ja kasvattimme lähtökohdat tunnistetaan. Tokikin mitä enemmän toimintaa myös järjestämme, saamme myös omille hevosillemme hyviä resulsseja päästä kilpailemaan ja näyttelykehiin.  

 





----------------------------------------------------------------------------------------

 

 

Kilpailutoiminta
------------------------------------------------------------------

J ärjestämme säännöllisesti kilpailuja aina kun tallin toiminnalla on siihen oiva hetki. Kilpailulajinamme on lähinnä kouluratsastus, mutta satunnaisesti saatamme järjestää myös esteratsastus skapoja. Me emme järjestä kilpailuja joissa on luokkia joka tason hevoselle vaan hyvin yleistä on, että kilpailut ovat lähinnä täynnä vain Grand Prix luokkia taikka sitten 150-160cm ratoja. Järjestämme myös jonkin verran näyttelyjä.

Vielä emme ole ehtineet aloittaa kilpailutoimintaa

 

Kasvatus
------------------------------------------------------------------

K asvatustoiminta on Mavourin päätoimi johon myös panostetaan eniten. Kaikki tallin hevoset elävät niin, että niiden on helppo siirtyä kiparatojen jälkeen siitoshevosiksi. Kasvatustoiminnallamme pyrimme saamaan aikaan hyviä ja laadukkaita suoritushevosia joiden kanssa on helppo edetä vaativille radoille. Kasvattimme saavat aina nimen loppuun liitteen MAV.

Myyntiehdot
◊ Kasvattajaksi merkitään linkitettymä Mavour
◊ Kasvatin nimeä ei saa muuttaa eikä kasvattajatunnusta poistaa
◊ Myöskään syntymäaikaa, sukupuolta eikä lajipainotusta ei saa muuttaa
◊ Kasvattimme ei saa toimia adoptiovanhempana
◊ Kasvattejamme ei myy kukaan muu kuin me itse, palautathan kasvatin siis takaisin meille jos et ole sitä itse kyvykäs pitämään
◊ Kasvatin jäädessä heitteelle meillä on oikeus ottaa kasvatti takaisin jos omistajaa ei tavoiteta
◊ Toivomme että kasvatti rekisteröitäisiin VRL-rekisteriin


Kasvatit 2010
t. - MAV 14.03.2010 (i. Deathgaze SIN e. Nightclub SIN om. Waldorff Warmbloods
o. Solace MAV 27.02.2010 (i. Cerebro e. Cerenity GER om. Mavour

 

Valmennus
------------------------------------------------------------------

M avourissa järjestetään satunnaisesti valmennustilaisuuksia. Valmennuksissa näkyy eniten tilan koulupainotteisuus, nimittäin estevalmennukset ovat hyvin harvinaisia, niitä järjestetään oikeastaan vain kysynnän mukaan. Pyrimme järjestämään korkealaatuista valmennusta, usein valmennukset ovatkin avoinna vain pitkälle koulutetuille hevosille mutta eiköhän mukaan mahdu myös kokemattomille suuntautuneita koulutuksia.

Valmennusviikonloppu 13.-14.03.2010 Valmentajana Frank Glansbury, Valmennus avoin GP-tason hevosille.