|

ESITTELY

Ravitalli Foretoken sijaitsee
virtuaalisesti rauhallisessa maalaisympäristössä Saimaan rannalla. Tallin
läheisyydessä, reilun 10 minuutin ajomatkan päässä tallilta on kuitenkin
pieni kylä, jossa saa hyvin tehtyä pakolliset ruoka ostokset ja
hoidettua esimerkiksi pankkiasiat, jos se on tarpeellista. Isompi
kaupunki on
kuitenkin vain 45min ajomatkan päässä ja kyseisestä kaupugista löytää jo
tilan eläimille rehut ja suurimman osan varusteista.

Foretokenin tarina alkoi vuoden 2005 alkupuolella pienestä
tallista, jossa oli vain muutamia ravihevosia. Nykyään rakennus
tunnetaan nimellä vanhatalli ja se toimii vieroitettujen varsojen ja
eläkeläisten kotina. Talli on rakennettu 1993 alunperin
navetaksi, mutta uudelleenrakennettiin talliksi vuoden 2004 lopussa. Ulkoisesti vanhatalli on vanha, harmaa
kivinavetta. [Pohjapiirustus]
Kilpatalli on vuoden 2005 toukokuussa rakennettu, tilava,
kolmenkymmenenkahden hevosen talli. Ulkoisesti
kilpatalli näyttää modernilta, punaiselta talli rakennukselta jonka edessä on muutama puomi,
joissa hevosia voi hoitaa/valjastaa. [Pohjapiirustus]
Siittola on ulkoisesti täysin samanlainen kuin kilpatalli, tallin edessä ei vain ole puomeja.
Tallissa on myöskin, kisatallin tavoin 32 karsinaa, mutta luku sisältää myös kahdeksan
varsomiskarsinaa. Laboratorio helpottaa huomattavasti orien sperman käsittelyä, jonka hankinta on
huomattavasti helpompaa keinotamman avulla. Pakkopilttuut helpottavat mm. ultrausta
ja keinosiemennystä. Siittola valmistui tammikuussa 2006. [Pohjapiirustus]
Foretokenin hevostilanne: 38/73(77)
Karsinoiden alunen: Turve, olki
Karsinoiden koko: 4m x 4m, varsomiskarsinat 4,5m x 5m
Tarhojen määrä: 15kpl
Laidunten määrä: 7kpl
Tallin
pihapiiristä löytyy:
[Pohjapiirustus]
- Kävelytyskone (valmistui 2005, ø 12,5m)
- Varastorakennus (turve, olki, heinä)
- Lantala
- Kärryvarasto
- Pihatto 4:lle hevoselle (talvella lämmitetty +7˚)
- Hiekkapohjainen uimaranta, loivasti syvenevä (käytössä muutama
soutuvene)
- Erinomaiset maastot: useita hiekkateitä, joille käyttöoikeus, lisäksi
2 tallin teettämää lenkkiä, joista toinen on 5km pitkä ja toinen 10km.
Lisäksi paljon metsäpolkuja.
- Harjoitusrata (1609m, hiilimurskapohja)
- Ratsastuskenttä 50m x 80m (radan keskellä)
TEKIJÄNOIKEUS

Kaikki materiaali tällä sivustolla on luvallista. Se on joko omaamme, taikka luvalla saatu käyttöön. Hevosten kuvien copyt on merkitty niiden sivujen alareunaan.
Ulkoasun kaikki kuvat ovat ©: Icengard - kopiointi kielletty!
Special thanks for:
- Stone Bridge Farm
- Strawberry
- Hillbilly Stable
- Ravitalli Ari Aatsinki
- Larry Cohen
- Hippola
- Stockexpert
Lisäksi kiitokset kaikille yksittäisille kuvien lahjoittajille!
PÄIVÄKIRJA

20.11.2008 Pitkästä aikaa taas tänne merkintöjä. Tänään on ollut
tallillamme surullinen päivä, lähestulkoon kaikki tallin vanhat
siitoshevoset päästettiin vihreille laitumille. Vain pari päivää
aikaisemmin menehtyi myös rakastettu Wicked Speaker. Samana päivänä
sitten talliin tuli myös uusi vahvistus, Viken viimeisestä tammasta
varsa Waheeda Tempo. Varsin mielenkiintoinen tamma, ainakin
luonteeltaan. Hiukan myöhemmin tätä kuuta talliin saapuu myös yksi
Tempon kasvatti.
Uusia astutuksia on suunniteltu ja ne toteutetaan hyvin pian.
01.07.2008 Varsat ovat menneet upeasti kaupaksi ja raveista on
tullut mukavasti menestystä. Cabestan Loisto ja Token Cedar niittävät
menestystä NDM-kilpailusarjassa, mutta molemmat vielä tavoittelevat
finaalipaikkaa. Tallin hevoset kilpaili viimeksi Ravirata Silwerissä 22.
päivä. Ainoastaan Cabestan Loisto vastasi odotuksiin, muut olivat
jotenkin vaisuja. Cabestan Loisto eli "Cappe" teki upeaa työtä Chance I
Seriessä, nappasi voiton ja toi talliin 4 000v€. Parasta suorituksessa
oli kuitenkin uusi ennätys, joka kirjataan nyt lukemiin 11,8a!
18.06.2008 Milloinkahan sitä oppisi tänne tekemään merkintöjä?
Hevosten sivut ovat jällen ajan tasalla ja hyvin pyyhkii. Lähes
poikkeuksetta kaikki nuorukaisemme ovat menneet uskomattoman hyvin ja
niistä uskaltaa odottaa kovia menijöitä. Cara astutettiin P.V.
Maxwelilla, Mimmi Preerialla ja Ponssi Inspiration Jazzilla. Lisäksi
Hubba astutettiin Heaven Holella ja Krista kantaa Cherokee Yepistä,
mutta siitä yhdistelmästä syntyvä varsa on jo varattu Ravitalli
Loistolle. Kasvattien määrässä rikottiin jo kolmenkymmenen hevosen raja,
mutta neljä niistä on myyty oman tallin ulkopuolelle. Tosin nyt 9kpl
tulevista varsoista (laskettu 30:neen mukaan) lähtee myyntiin.
Kesän suurkilpailuja odotetaan vesikielellä, toivottavasti
tänä vuonna tulisi edes yksi täysosuma! Ja nyt ilmoittamaan hevosia
startteihin!
22.01.2008 Hevosia on alettu jälleen kilpailuttamaan ahkerasti, heti
alkuun käytiin jenkeissä tekemässä pistoretki ja varsin
menestyksekkäästi! Token Dynamite ja Cabestan Loisto veivät omissa
lähdöissään voitot, Token Cassidy ylsi kolmanneksi, eikä muillakaan
huonommin mennyt. Hienoa hienoa!
28.12.2007 Vuosi on vaihtumassa toiseen. Muutama varsa on
pyörähtänyt, kilpailuttaminen on ollut taas katkolla. Otettiin kaksi
valmennettavaa Valkyriestä.
01.10.2007 Takkuilevaa tämä päivitys ja muutenkin asioiden
valmistuminen on hidastunut, johtuen Icengardin nettiongelmasta. Onneksi
siihen keksittiin kuitenkin väliaikaisratkaisu, joten nämä uusitut sivut
tulevat lopulta valmistumaan seuraavan 30. päivän sisällä (jolloin ne
myös julkaistaan koko komeudessaan).
21.07.2007 Uusi ulkoasu, muutto uudelle palvelimelle ja uudet
kujeet. Sivujen sisältöä on uusittu jonkin verran, hevosten kalenterit
lopultakin päivitetty ajantasalle. Muutoksien yhteydessä päätimme
nollata päiväkirjamerkinnät, joten ei kannata ihmetellä kun aikaisemmat
merkinnät ovat kadonneet. Hevosten sivut saavat yhtenäisen, uuden
ulkoasun, niitä päivitellään tässä seuraavat päivät.
28.06.2007 Järjestämme ensimmäiset ravimme yhteistyössä ratatalli Tempon kanssa,
muistakaahan osallistua! Kevään ikäluokka on aloittanut erittäin lupaavasti radoilla. Muutama
niistä tulossa mahdollisesti myyntiin.
|