
|
| Vilho ei ole saatavilla jalostukseen |
Saavutus myönnetty 00.00.0000
kommentti |

Olin jo pidempään kaivannut meille Aavaan omaa varsaa Jäpäkästä, mutta sopivaa ei ollut löytynyt. Näin jälkikäteen voin sanoa hyvä näin sillä Vilhon ilmoitukseen törmätessäni ihastuin samantien ja kun vielä pääsin näkemään ison varsan vielä hieman tärisevillä jaloilla emän takana piilossa ei ostaminen harmittanut lainkaan eikä ole harmittanut senkään jälkeen.
Vilho on hieman arka ori joka kuitenkin luottaa erinomaisesti ihmiseen joten vain harva huomaa orin arkailut, se ilmenee jännittynein tärisevin lihaksin ja pörinällä mutta ikinä ori ei esimerkiksi kieltäydy tulemasta jonkin pelottavan asian ohi tai johonkin pelottavaan paikkaan. Vilho ei ole ikinä tehnyt ihmisille mitään pahaa, se on lähes kuin ihmisen mieli ja tuntuu väistävän pelkästä ajatuksesta. Aina niin kiltti ori on suorastaan terapeuttinen käsitellä hankalien karsinanaapureiden jälkeen.
Pörrpörr kuuluu vain kun Vilho on liikenteessä, pieniä säpsähdyksiä tulee tuon tuosta jos ori ei ole keskittynyt työskentelemään. Eli mitä enemmän tehtäviä orilla teettää sen paremmin se kulkee. Kokonaisuudessaan Vilho on ratsainkin kiltti ja yhteistyönhaluinen, sillä on erittäin näyttävät liikkeet ja niissä saa totisesti ratsastaja kunnon vatsalihastreeniä. Vilho näkee niitä kuuluisia sapelihammastiikereitä sitä enemmän mitä kevyemmin se on liikkunut - vapaapäiviä ei kannata siis pahemmin pitää vaan jos orille vapaan haluaa kannattaa sille laittaa gramaanit ja lähteä pellolle kävelemään.
Kisoissa Vilhosta jo näkeekin alkuun aina arkuuden, menee tovi ennenkuin se uskaltaa rentoutua ja ori tulee omaksi itsekseen. Aikaa talutteluun siis kannattaa käyttää ja onneksi Vilho ei ole kiljukaula ori joka haluaa kaikkien kuulevan ja näkevän itsensä. Vilhoa aina hieman jännittää myös kouluaidat ja niitä katsellaankin hieman varuillaan, toki huonoja päiviä on ja kauheat valkoiset hirviöt ovat ylitsepääsemättömiä.

|
Heinämäen Iltatähti eli Vilhon isä on komea Koston Suomenhevosten omistuksessa oleva suomenhevosori. Hyvin näyttelykehissä menestynyt ja myöskin silläsaralla palkittu ori on kilpaillut kouluratsastuksessa mukavalla menestyksellä aina Vaativa B tasolle saakka. Tällähetkellä orilla on jälkeläisiä Vilhon lisäksi vasta yksi, mutta en näe miksi tälläinen mukava ja hieno ori ei näkysi useammankin varsan sukutaulussa tulevaisuudessa!
Vilhon isänisä on todella hienosti menestynyt rautias 150cm korkea ori Helmipuron Tähdenlento. Ihmisrakas ja todella utelias Heinämäen suojatti on kilpaillut paljon sijoittuen kouluratsastuksen parissa. Ori on toiminut myös jalostuskäytössä jättäen tähän mennessä kuusi hienoa jälkeläistä. Isänemä Ruiskukan Lentävä Peikko on myöskin Heinämäen omistuksessa oleva lauman johtajatamma on 150cm korkea yleispainotteinen neitokainen, joka on kuitenkin saavuttanut sijoituksia koulukilpailuissa kuin este. Tähän mennessä tammalla on Iltatähden lisäksi vasta yksi.
Vilhon emä Lakean Vinteli on erittäin kaunis Jäpäkän omistuksessa oleva hitusen tuittupäinen suomenhevostamma. Yleispainotteinen tamma on kilpaillut lajissa kuin lajissa hienosti menestyen ja tamma on palkittu ruotsia myöden hyvin palkinnoin. Eniten sijoituksia tammalla on kuitenkin tällähetkellä este ja kouluratsastuksesta, kouluradat taittuvat aina Helppo A tasolle saakka. Tällähetkellä tammalla on kuusi hienosti uraansa aloittanutta jälkeläistä.
Emänisänä Vilholla on varmasti kaikkien tuntema, menestynyt Lakean Tukkijätkä. Tämä iso 164cm punarautias ori on kilpaillut yleispainotteisesti, mutta kuouluradoilta sijoituksia on rapissut oikein olan kanssa. Orilla on kahdeksan hienoa jälkeläistä, joista yksi myös asustaa meillä Aavassa. Emänemä on jo edesmennyt Lakean Lispetti. Kenttäpainotteinen punarautias 151cm tamma on niittänyt itselleen useampia arvonimiä. Myöskin tämän tamman jättämistä kahdeksasta hienosta jälkeläisestä on Aavassa yksi ori.

Kalenteriin merkitään vain sijoitukset
Pyrimme käymään Vilhon kanssa mahdollisimman usein valmennuksissa