
|
| Lotta ei ole käytettävissä jalostukseen |
Saavutus myönnetty 15.10.2011 rakenne 6,5, suku 10, käytöskoe 7,3 + 6,4 = 30,2 SV I |

Nähdessäni ilmoituksen missä kaupattiin Derbyn ensimmäisiä kasvatteja päätin tsekata. Ensimmäiset olivat lyhytsukuisia joten viimeisen tsekkasin lähinnä ajatuksella "noh, katsotaan nyt". Sieltä löytyikin oikein kaunis tammavarsa kivalla, vähän harvinaisemmalla suvulla joten ostotarjouksen jättämistä ei pahemmin tarvinnut miettiä.
Luonteeltaan Lotta voisi kuvailla hiukan sievisteleväksi, sekä
tarkkanäköiseksi tammaksi. Se yrittää aina näyttää kaikki parhaat puolensa
ja tehdä juuri niinkuin hoitaja tai ratsastaja sanoo. Aina se ei kuitenkaan
onnistu vaan tamman oikeasti lyhyt pinna tai sitten yksinkertaisesti
osaamistaso ei riitä. Tämä aiheuttaa säännöllisin väliajoin
kiukunpurkauksia, jotka ilmenevät luimimalla, pukittelemalla tai
yksinkertaisesti jumittamalla paikallaan. Näissä tilanteissa käsittelijän on
syytä muistaa mistä tämä johtuu ja rauhoittaa itsensä, sekä Lotan.
Parhaiten se käy kun hieman kävelee tai rapsuttelee tammaa harjan juuresta.
Yksinkertainen ratkaisu siis näihin tilanteisiin.
Hoitaessa Lotta seisoo nätisti paikoillaan ja antaa tehdä kaikki tarvittavat
toimenpiteet ongelmitta. Mikäli Lotta haluaa jotain tai jokin asia on
huonosti se hörähtää kainosti tai kuopaisee jalallaan aivan vähäsen -
oikeastaan kaikki mitä Lotta tekee on "aivan vähäsen". Se ei koskaan
pahemmin kerjää rapsutuksia, se ei koskaan tee mitään pahaa, tai käyttäydy
ilkeästi, aina vain vähäsen. Satulaa tamma hieman vierastaa, se hieman
väistää kun se tuodaan ja yrittää kääntää takapäätään kohti hoitajaa -
tästäkin selvitään pienellä tönäisyllä. Muiden hevosten kanssa Liselotte on
yleensä johtajahevosen seuraaja. Se lyöttäytyy yhteen juuri sen hevosen
kanssa kuka sitä suojelee ja kenen varjolla pääsee syömään eniten.
Taluttaessa Liselotte tulee nätisti perässä, välillä se yrittää näykkäistä
heinätupsua, mutta kun sitä toruu niin tamma kyllä tottelee.
Ratsastaessa Lotta on hieman hidas lämpenemään ja notkistumaan. Se tarvitsee
kunnon alkuverryttelyt ja selkeät avut, jotta se rupeaa taipumaan ja
työskentelemään oikein päin. Kun tämä piste on saavutettu, on Lotta
herkkä ja mieluisa työkumppani lähes jokaiselle. Tammaa tarvitsee jonkin
verran ratsastaa pohkeella eteen, sillä se saattaa jäädä makaamaan ohjalle
vaikkakin aluksi olisi otettu kunnon verryttelyt. Laukassa Lotta saattaa
vähäsen innostua, mutta antaa nopeasti kiinni kun vain pyytää. Väistöt ja
taivutukset sujuvat helposti ja Lotta onkin erittäin elastiset
liikkeet ja hyvä liikkuvuus erityisesti tälläisissä liikkeissä.
Esteillä Lotte on hieman huolimaton takajaloistaan ja hyppy ei meinaisi lähteä
ylöspäin juuri lainkaan. Tämän takia sitä saakin ratsastaa pohkeella erittän
paljon juuri ennen hyppyä, jotta tamma tajuaa että on hypättävä. Isommilla
esteillä tämä on jo hiukan helpompaa, sillä niissä Lotta tajuaa käyttää omaa
voimaansa ja ponnistaakin erittäin korkealle tarvittaessa. Maastossa tamma on rentouttava ratsu ja sen kanssa saa lähteä vaikka pelkällä riimulla lenkille, sen verran pomminvarma ratsu se on.
© Kasvattaja

|
Lotan isä Derbyn Vänrikki on nuori suomenhevosori, joka kilpailee este, sekä kouluratsastuksessa. Toistaiseksi orilla on täydet sijoitukset
koulupuolelta, estepuolella sijoituksia haetaan koko ajan. Lisäksi orin
kanssa tähdätään laatuarvosteluihin, sekä kantakirjaan. Myös näyttelyitä
kierretään ahkerasti. Luonteeltaan ori on kärsimätön ja eteenpäinpyrkivä.
Toivotaan kuitenkin että se hieman tasoittuu iän myötä.
Isänisä Västerbyn Vääpeli on musta suomenhevosori, joka on kilpaillut
este, sekä kouluratsastuksessa. Ori on saavuttanut mukavasti sijoituksia.
Lisäksi se on palkittu suomenhevosten laatuarvostelussa toisella
palkinnolla. Jälkeläisiä orilla on ennestään jo kaksi, joten kokematon ori
siitoksessa ei ole.
Isänemä D. Alma-Neiti on ravipainoitteinen tamma, joka on juossut
kattavan raviuran ja ura jatkuu vielä. Vippe on emänsä ensimmäinen varsa ja
samalla kasvatti, jo toisessa polvessa. Alma-Neiti on käynyt myös
näyttelyissä ja menestystä odotellaan tulevan lisää, kunhan aikaa
ravistarteilta jää. Ennätys tammalla on 24,4.
Lotan emä Haavelaakson Leidi Lei on rautias pienhevostamma. Se on
hyväksytty kantakirjaan toisella palkinnolla. Tamma on luonteeltaan lempeä
ja rauhallinen. Hillitty tamma on monen suosikki ja sen luonne onkin
mahdollistanut sen pärjäämisen koulukilpailuissa. Tammalla on sijoituksia
mukava määrä sijoituksia ja toiveissa on myös laatuarvostelumenestystä. Tamma
on kantakirjattu toisella palkinnolla ja näyttelymenestystä on tullut arvinimiin saakka.
Lotan emänisä Haavelaakson Husaari on rautias suomenhevosori, joka on
kilpaillut kouluratsastuksessa, saavuttaen monia sijoituksia. Lisäksi orin
ulkomuodosta on tykätty ja se on palkittu VIR MVA Ch arvonimillä, sekä
kantakirjattu toisella palkinnolla kantakirjaan.
Emänemä Haavelaakson Tuisku on sopusuhtainen rakenteeltaan ja se onkin
palkittu ensimmäisellä palkinnolla kantakirjassa. Lisäksi tamma on pärjännyt
näyttelyissä, saavuttaen VIR MVA Ch arvonimet. Tamma on
koulupainoitteinen ja sijoituksia on kertynyt mukava määrä.
© Kasvattaja

Kalenteriin merkitään vain sijoitukset
Pyrimme Lotan kanssa käymään mahdollisimman usein valmennuksissa